maanantai 30. syyskuuta 2013

Tehtävä #3: Päätyö

Kolmas työmme oli siis ns. päätyö. Siihen käytettiin kaikista eniten aikaa. Saimme pienen kuvan, joka piti sitten saada sulatettua työhön mahdollisimman hyvin. Minun kuvani on tietysti niin hyvin sulatettu, että sitä ei teoksesta löydä. Voin siis kertoa että minun kuvani oli naisen ylävartalo.
   Tunnilla puhuimme sommittelusta. Kävimme läpi erilaisia sommittelutyyppejä. Niitä ovat esimerkiksi horisontaalinen -, ympyrä- ja kolmiosommitelma. Omassa työssäni käytin vertikaalista sommittelua. Siinä on paljon pystysuoria linjoja ja ne luovat kuvaan paikallaan pysyvän ja ylevän tunnelman.
   Työssä käytettiin vesivärejä ja erikoispehmeitä pastelliliituja. Liidut olivat hieman sotkuisia ja levisivät välillä aika paljon. Olen kuitenkin tyytyväinen tähänkin työhöni. Opin käyttämään pastelliliituja ja myös uusia asioita sommittelusta. 


Alla vielä kuva työstä:

 

6 kommenttia:

  1. Harmoninen työ! Odotan innolla lisää taidettasi:)

    VastaaPoista
  2. Todella aidon näköinen! :) Käytitkö kenties elävää mallia?

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Näen tämän työn nyt ensi kertaa ihan valmiina. Hienosti selvitit sen jalkaongelman, jonka kanssa pitkään taistelit... En tiedä, oletko samaa mieltä, mutta minusta parveke näyttää nyt uskottavalta ja shakkiruudukko lisää tilan tuntua kuvaan merkittävästi. Kuvassasi on voimakkaasti tunnelmaa, jotenkin unenomainen fiilis!

    VastaaPoista