maanantai 30. syyskuuta 2013

Tehtävä #4: Tikkutyö

Viimeisenä sain siis valmiiksi tikkutyön. Tarjolla oli monenlaisia tikkuja ja keppejä ja niitä käyttämällä piti luoda rytmiä sisältävä teos. Rytmillä tarkoitettiin jotai toistuvaa rakennetta. Teokseen piti kuitenkin sekoittaa jokin rytmin rikkova asia.
   Tikut liimattiin yhteen kuumailmalla.  Kuumaliimaa ei muuten kannata pursottaa sormille. Se voi sattua. 
Työssäni kohtasin suuria ongelmia, sillä tikut eivät suostuneet yhteistyöhön. Niitä taivuttaessa iso osa tikuista päätti aina katketa keskeltä kahtia. Jouduin siis soveltamaan alkuperäistä suunnitelmaani. En nyt sanoisi luomustani hienon galleriani häpeäpilkuksi, mutta lopputulos on mielestäni ehkä tekemistäni töistä vähiten täydellinen. Opin kuitenkin työssä kunnioittamaan tikkujen jäykkyyttä ja käyttämään kuumaliimapyssyä.

Loppuun vielä kuva pyörteestäni:

Tehtävä #3: Päätyö

Kolmas työmme oli siis ns. päätyö. Siihen käytettiin kaikista eniten aikaa. Saimme pienen kuvan, joka piti sitten saada sulatettua työhön mahdollisimman hyvin. Minun kuvani on tietysti niin hyvin sulatettu, että sitä ei teoksesta löydä. Voin siis kertoa että minun kuvani oli naisen ylävartalo.
   Tunnilla puhuimme sommittelusta. Kävimme läpi erilaisia sommittelutyyppejä. Niitä ovat esimerkiksi horisontaalinen -, ympyrä- ja kolmiosommitelma. Omassa työssäni käytin vertikaalista sommittelua. Siinä on paljon pystysuoria linjoja ja ne luovat kuvaan paikallaan pysyvän ja ylevän tunnelman.
   Työssä käytettiin vesivärejä ja erikoispehmeitä pastelliliituja. Liidut olivat hieman sotkuisia ja levisivät välillä aika paljon. Olen kuitenkin tyytyväinen tähänkin työhöni. Opin käyttämään pastelliliituja ja myös uusia asioita sommittelusta. 


Alla vielä kuva työstä:

 

Tehtävävä #2: Parityö

Toinen työ oli siis parityö. Muotoilimme savesta molemmat oman patsaan, jotka olivat toistensa vastakohdat. Me saimme opettajalta sanaparin jäykkä ja taipuisa. Minä muotoilin taipuisan, ja parini Tuomas jäykän. Teoksemme olivat puoliabstrakteja. 
   Tunnilla keskustelimme myös plastisuudesta. Siinä liike on tärkeää, ja veistoksen täytyy näyttää hyvältä monesta eri kulmasta. Mielestäni onnistuimme tässä hienosti Tuomaksen kanssa. Opimme myös, että veistokseen kuuluva tyhjyys on yhtä tärkeää kuin sen muutkin muodot. 
    Saven muotoilu oli hauskaa ja mukavaa vaihtelua tavalliselle maalaamiselle. Työn kovertaminen toi kuitenkin haasteita, sillä teos meinasi aina katketa keskeltä. Olen kuitenkin tyytyväinen omaan ja parini Tuomaksen työskenteluun ja aikaansaannoksiin. 


Alla vielä kuva patsaistamme:



tiistai 17. syyskuuta 2013

Tehtävä #1: Kaleidoskooppi


Ensimmäisenä työnä tein siis kaleidoskoopin, eli neliösommitelman. Tarkoituksena oli piirtää jokin kuvio paperille ja kopioida se kopiopaperin avulla samanlaiseksi kolmelle muullekin paperille. Työ maalattiin vesiväreillä. 
   Tärkein huomioitava asia oli väriharmoniat. Opettelimme tunnilla millaiset värit toimivat yhdessä, ja oppeja oli tarkoitus hyödyntää värien valinnassa. Varma valinta on esimerkiksi ottaa vastavärit ja maalata työ niillä. Omaan työhöni valitsin kuitenkin lähiväriharmonian. Siinä valitaan väriympyrästä vierekkäin olevat värit ja käytetään niiden eri sävyjä. Minä päätin ottaa sinisen ja vihreän.
  Työni lopputulokseen olen tyytyväinen. Sain suunnitelmani toteutettua hyvin eikä ongelmia juuri ollut. Eniten opin juuri värien käyttöä, sekä vesiväreillä maalaamista. 

Alla vielä kuva teoksesta:



maanantai 16. syyskuuta 2013

Kuvaamataitoblogi

Heipähei

Tervetuloa taiteen ihmeelliseen maailmaan!
Tässä blogissa julkaisen ainakin kaikki kuvaamataidon 
1. kurssilla tekemäni työt. 
Toivottavasti nautitte töistäni sekä kerrotte myös omia ajatuksianne ja rakentavaa palautetta.